Valikko Sisältö
Etusivulle

TURUN

OPISKELEVAT
VIHREÄT

Ole realisti – vaadi mahdottomia

Turun vihreät nuoret ja Turun opiskelevat vihreät: Kasviksia kehiin!

Kuluvalla viikolla vietetään sekä maailman kasvisruokapäivää että maailman eläinten päivää. Turun opiskelevat vihreät ry ja Turun vihreät nuoret ry tahtovat sen kunniaksi yhdessä muistuttaa Turun asukkaita ja päättäjiä kasvisruokavalion positiivisista vaikutuksista.

Kasvisruoan syömisellä on merkittävä rooli ekologisissa ja eettisissä, kuten ilmastonmuutosta ja eläinten oikeuksia koskevissa, kysymyksissä. Suomalaisten negatiivisista ympäristövaikutuksista noin kolmasosa aiheutuu ruokailusta. ”Kasvisruoan lisäämisellä kaupungin ruokahankinnoissa voitaisiin pienentää Turun ekologista jalanjälkeä huomattavasti”, toteaa Turun vihreät nuoret ry:n puheenjohtaja Saara Ilvessalo. ”Kaupunki voisi ottaa oppia vaikkapa Vantaasta, jossa on lyöty lukkoon viiden prosentin vuosittaiset ilmastopäästövähennykset. Tavoitteisiin aiotaan päästä mm. kasvattamalla kasvisruoan osuutta kouluruokailussa viikottaisen kasvisruokapäivän muodossa.”

Kasvisruoan osuuden lisäämisellä on myös suora yhteys yksilöiden ja kotitalouksien hyvinvointiin. ”Erityisesti tähän aikaan vuodesta kasvikset ovat edullisia. Moni luulee, että kasvisruoasta ei saa kaikkea tarvittavaa, kuten proteiinia, mutta esimerkiksi linsseissä on puolitoista kertaa enemmän proteiinia ja 4,5-kertaisesti rautaa naudanlihaan verrattuna”, huomauttaa Turun opiskelevat vihreät ry:n hyvinvointivastaava Petra Rosenberg. Kansallisten ravitsemussuositustenkin mukaan täyspainoiseen ruokavalioon vaaditaan vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä. Suomalaisten kohdalla kasvisten ja hedelmien kulutus jää edelleen selvästi näiden suositusten alapuolelle.

”Kasvisruoka on siis paitsi ekologista, edullista ja terveellistä, myös maittavaa ja ruokaisaa. Sen merkitystä niin ympäristön kuin oman terveydenkään kannalta ei tule väheksyä”, tiivistää Turun opiskelevat vihreät ry:n puheenjohtaja Aleksi Laine.

Maailman kasvisruokapäivä torstaina 1.10.

Maailman eläinten päivä sunnuntaina 4.10.


Turun opiskelevien vihreiden kotisivu. Sivuja ylläpidetään Joomla! -julkaisujärjestelmällä. Kirjaudu ylläpitoon tästä.