Valikko Sisältö
Etusivulle

TURUN

OPISKELEVAT
VIHREÄT

Ole realisti – vaadi mahdottomia

Tovin toimintasuunnitelma 2010

1. Johdanto

Turun opiskelevat vihreät (Tovi) ry on opiskelijajärjestö, kansalaisjärjestö ja poliittinen järjestö. Järjestö toimii pääasiassa opiskelijoilta opiskelijoille, mutta vaikuttaa opiskelijoiden etujen nimissä myös muissa piireissä.

Tovin toiminta on ympäristöä kunnioittavaa, tasa-arvoista ja suvaitsevaa. Järjestö edistää toiminnallaan näitä periaatteita turkulaisissa korkeakouluissa ja niiden ulkopuolella.

Vuonna 2010, kahdeksantena toimintavuotenaan, Tovi panostaa erityisesti

- poliittiseen keskusteluun ja poliittisten kantojen esilletuomiseen
- jäsenhankinnan ja matalan kynnyksen toiminnan kehittämiseen
- Turun korkeakoulupoliittisten toimijoiden verkoston kehittämiseen
- vuoden 2011 eduskuntavaaleihin valmistautumiseen
- yhdistyksen toimintatapojen vakiinnuttamiseen

2. Toiminta

Tovi järjestää koko jäsenistölleen suunnattuja tapahtumia ainakin viisi keväällä ja neljä syksyllä eli keskimäärin kerran kuussa korkeakoulujen kesälomakuukausia lukuunottamatta. Kesä-, heinä- ja elokuussa järjestetään kuitenkin vapaamuotoisia tapaamisia.

Tapahtumat

Vuonna 2010 toteutetaan ainakin seuraavat tapahtumat:

- yksi jäsenilta kevään alussa ja toinen syksyn alussa

- keskustelutilaisuus, paneeli tai koulutustapahtuma, aiheena joitakin Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton vuoden 2011 painopistealueista: luonnonsuojelu, maahanmuutto, mielenterveys ja hyvinvointi sekä opiskelijat työelämässä

- yön yli kestävä luontoretki
- poliittinen elokuva- ja kulttuuri-ilta
- vuoden päättäjäiset tai pikkujoulut
- teemapäivien tapahtumia (esimerkikisi Älä osta mitään -päivä, autoton päivä)

Opintopiirit

Tovi järjestää ViSiOn (Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus) tukemia opintopiirejä yhteistyössä Turun vihreiden nuorten (Turre) ja muiden vihreiden yhdistysten kanssa.

Poliittista viestintää kehitetään kannanotto- tai mielipidekirjoitusopintopiirillä. Kannanottojen ja mielipiteiden aiheina ovat muun muassa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton vuoden 2011 painopistealueet: luonnonsuojelu, maahanmuutto, mielenterveys ja hyvinvointi sekä opiskelijat työelämässä.

Vuoden aikana järjestetään myös vähintään kaksi lukupiiriä.

3. Poliittinen vaikuttaminen

Opiskelijapolitiikka

Tovi tekee yhteistyötä Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) Vihreän listan, Åbo Akademis Studentkårin (ÅAS) Gröna listan-edustajistoryhmän ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (TUO) Vihreän listan kanssa sekä ViNOn opiskelijavaltuuskunnan kanssa.

Syksyllä 2010 pidetään Åbo Akademis Studentkårin sekä Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalit. Tovi tukee vihreiden listojen vaalityötä ainakin raha-avustuksella ja tiedotuksen tukemisella sekä tarjoamalla resurssejaan ehdokashankintaan.

Tovi järjestää yhteisiä tapaamisia kaikkien Turun korkeakoulujen Vihreiden listojen kesken. Tapaamisissa keskustellaan jokaisen edustajiston ajankohtaisista kysymyksistä sekä saadaan vertaistukea.

Kunnallispolitiikka

Tovi vaikuttaa kunnallispolitiikassa pääasiassa kattojärjestönsä Turun vihreä kunnallisjärjestö (Turvi) ry:n kautta. Tovi tuo opiskelijanäkökulmaa esiin sekä Turvin sisällä että sen kautta myös Turun kunnallispolitiikassa. Tovi pitää myös yhteyttä kaupungin luottamustehtävissä toimiviin nuoriin ja opiskelijoihin esimerkiksi säännöllisten tapaamisten kautta. Tovi tekee myös kannanottoja opiskelijoita lähellä olevista aiheista.

Tovi aktivoi opiskelijoita vaikuttamaan opiskelupaikkakuntansa asioihin järjestämällä heitä kiinnostavia poliittisia tilaisuuksia erityisesti yhteistyössä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. Kunnallispolitiikassa Tovi vaikuttaa myös ei-poliittisten järjestöjen kanssa toteutettujen yhteistyöprojektien kautta.

Eduskuntavaalit

Vuonna 2010 Tovi valmistautuu kevään 2011 eduskuntavaaleihin. Tovi kehottaa jäseniään liittymään eduskuntavaaliehdokkaiden tukiryhmiin ja tukee tukiryhmien muodostamista. Tovi tekee eduskuntavaalien osalta yhteistyötä Varsinais-Suomen muiden vihreiden järjestöjen, sekä muiden poliittisten järjestöjen kanssa. Tovin hallitus kirjoittaa syksyn aikana eduskuntavaalisuunnitelman, jossa pohditaan muun muassa kärkiehdokkaiden valintaa sekä erilaisia kampanjointimahdollisuuksia.

Vihreä liike

Tovi kuuluu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoon (ViNO) ja vaikuttaa sen toimintaan liiton luottamustehtävissä toimivien tovilaisten kautta, sekä lähettämällä edustajia liiton tapahtumiin. Liiton tapahtumia pyydetään järjestettäviksi myös Turussa ja niiden järjestämiseen annetaan apua. Tovi tuo ViNOn kampanjoita ja toimintamalleja (esimerkiksi ViNOn wiki) omaan toimintaansa ja välittää ViNOn kannanottoja ja tiedotteita omilla tiedotuskanavillaan. ViNOa tehdään tunnetuksi jäsenistön keskuudessa esimerkiksi säännöllisillä raporteilla ViNOn toiminnasta. ViNOssa toimivia turkulaisia pyydetään hallituksen kokouksiin kertomaan kuulumisia ViNOsta.

Tovi vaikuttaa Vihreä liitto rp:n toimintaan turkulaisten sekä vinolaisten puoluevaltuuskunnan ja puoluehallituksen jäsenten kautta. Tovi tuo puolueen luottamustehtävissä toimiville esiin turkulaista opiskelijanäkökulmaa ja antaa jäsenilleen tietoa puolueessa tehtävistä päätöksistä.

Puolueeseen ja sen eri tasoihin pidetään yhteyttä myös Varsinais-Suomen piirin ja sen toiminnanjohtajan kautta.

4. Jäsenhankinta

Tovi toimii yhteistyössä kaikkien turkulaisten vihreiden yhdistysten kanssa. Läheisin yhteistyöjärjestö Toville on Turun vihreät nuoret. Vuonna 2010 kartoitetaan ja tarkennetaan Turren ja Tovin rooleja ViNOlaisina paikallisjärjestöinä. Alkuvuodesta perustetaan työryhmä, jonka tehtävänä on selvityksen laatiminen ja tuoda se syyskokouksiin tiedoksi. Työryhmä voi tehdä esimerkiksi kyselyn jäsenistöille ja järjestää keskustelutilaisuuksia.

Tovi valmistautuu myös vuoden 2011 eduskuntavaaleihin järjestämällä nuoria ja opiskelijoita kiinnostavia poliittisia tilaisuuksia erityisesti yhdessä muiden poliittisten järjestöjen kanssa. Yhteistyötä muiden poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa lähennetään myös yhteisillä kannanotoilla ajankohtaisista aiheista.

Tovi toimii myös yhteistyössä muiden TYYn ja ÅASn samanhenkisten, myös ei-poliittisten, alayhdistysten kanssa saadakseen opiskelijoita kiinnostumaan poliittisesta vaikuttamisesta ja vihreiden arvojen eteen toimimisesta. Kunnallispolitiikassa Tovi vaikuttaa myös ei-poliittisten järjestöjen kanssa toteutettujen yhteistyöprojektien kautta. Tälläisiä projekteja ovat muun muassa Kasviskekkerit sekä Maan ystävien Polttava Kysymys -kampanja.

5. Järjestöyhteistyö

Tovi toimii yhteistyössä kaikkien turkulaisten vihreiden yhdistysten kanssa. Läheisin yhteistyöjärjestö Toville on Turun vihreät nuoret. Vuonna 2010 kartoitetaan ja tarkennetaan Turren ja Tovin rooleja ViNOlaisina paikallisjärjestöinä. Alkuvuodesta perustetaan työryhmä, jonka tehtävänä on selvityksen laatiminen ja tuoda se syyskokouksiin tiedoksi. Työryhmä voi tehdä esimerkiksi kyselyn jäsenistöille ja järjestää keskustelutilaisuuksia.

Tovi valmistautuu myös vuoden 2011 eduskuntavaaleihin järjestämällä nuoria ja opiskelijoita kiinnostavia poliittisia tilaisuuksia erityisesti yhdessä muiden poliittisten järjestöjen kanssa. Yhteistyötä muiden poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa lähennetään myös yhteisillä kannanotoilla ajankohtaisista aiheista.

Tovi toimii myös yhteistyössä muiden TYYn ja ÅASn samanhenkisten, myös ei-poliittisten, alayhdistysten kanssa saadakseen opiskelijoita kiinnostumaan poliittisesta vaikuttamisesta ja vihreiden arvojen eteen toimimisesta. Kunnallispolitiikassa Tovi vaikuttaa myös ei-poliittisten järjestöjen kanssa toteutettujen yhteistyöprojektien kautta. Tälläisiä projekteja ovat muun muassa Kasviskekkerit sekä Maan ystävien Polttava Kysymys -kampanja.

6. Tiedotus

Tiedotusohje

Syksyllä 2009 aloitettu tiedotusohje valmistellaan loppuun ja tuodaan yhdistyksen kevätkokoukseen hyväksyttäväksi. Tiedotusohjeen kirjoittaa järjestösihteeri. Tiedotusohjeessa linjataan Tovin käytännöt viestinnästä. Ohjeessa määritellään puheenjohtajan, tiedotusvastaavan, internetvastaavan, sihteerin sekä järjestösihteerin roolit tiedotuksessa. Ohjeessa määritellään Tovin käyttämät viestintäkanavat ja niiden roolit esimerkiksi omilla internet-sivuilla, sähköpostissa ja internetin yhteisöpalveluissa.

Hyväksytty ohje tulee korvaamaan toimintasuunnitelman tiedotusosion ja siitä mahdollisesti aiheutuvat muutokset toteutetaan kesäkuuhun mennessä.

Viestintäkanavat

Tovin tärkeimmät tiedotuskanavat ovat yhdistyksen sähköpostilista tovi(at)tovi.fi, sekä www-sivut osoitteessa www.tovi.fi. Lisäksi Tovi ilmoittaa toiminnastaan Internetin yhteisöpalveluissa omissa ryhmissään, jokaisen Turun ylioppilaslehden numeron infopalstalla, ÅASn lehden Bullenin infopalstalla sekä Turvin tapahtumakalenterissa. Tärkeimmistä tapahtumista ilmoitetaan myös Vihreä lanka -lehdessä, muiden vihreiden järjestöjen internetsivuilla ja sähköpostilistoilla, sekä muilla tiedottajan oleelliseksi katsomilla foorumeilla. Tiedottajalla on myös hallussaan medialista, jota hän käyttää harkintansa mukaan. Kaikki viestintä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan myös englanniksi ja ruotsiksi.

Tovin internetsivut uudistetaan vuoden aikana. Internetsivuista tehdään ajankohtaisemmat lisäämällä sivuille esimerkiksi blogi. Blogiin kerätään raportteja tapahtumista ja sinne voitaisiin lisätä myös esimerkiksi mielipidekirjoituksia. Facebookiin luodaan toville uusi, sivu-muotoinen profiili.

Tovi etsii uusia kanavia saada toimintaansa näkyväksi kaikissa turkulaisissa korkeakouluissa ja hyödyntää esimerkiksi koulujen ilmoitustauluja, internetsivuja tai lehtiä.

Viestintäkäytännöt

Tiedotusvastaavan lisäksi hallitukseen nimitetään internetvastaava, joka vastaa järjestön internetsivuista ja ryhmistä internetin yhteisöpalveluissa. Järjestösihteeri hoitaa resurssien mukaan hallituksen alkuvuodesta päättämän osan.

Uusille jäsenille lähetetään esittelykirje tai -sähköposti, joka sisältää ainakin puheenjohtajan tervehdyksen ja tapahtumakalenterin, sekä perustietoa järjestön toiminnasta tai linkit jäsenelle hyödyllisille sivustoille. Esittelykirje lähetetään vähintään viikon sisällä uuden jäsenen hyväksymisestä.

7. Hallinto

Kokoukset

Hallituksen kokoustilana käytetään pääsääntöisesti Turun vihreiden toimistoa. Hallituksen virallisten kokousten lisäksi järjestetään epävirallisia yhteiskokouksia sekä Turun vihreiden nuorten että vihreiden listojen kanssa. Myös iltakouluja järjestetään. Jäsenten kynnystä osallistua kokouksiin alennetaan mm. tiedotuksella.

Toimisto

Tovin toiminnan keskuksena on Turun vihreiden järjestöjen yhteinen toimisto (Vähä Hämeenkatu 12 a). Toimistolla pidetään Tovin asiakirja-arkistoa sekä tavaravarastoa. Toimistolla on myös Turvin lainakirjasto, sekä Vinon T-paitojen, haalarimerkkien ja muun tavaran myyntipiste.

Työntekijä

Tovilla on yhdessä Turren kanssa osa-aikainen järjestösihteeri pääasiallisten toimintakuukausiensa ajan. Tovin osuus järjestösihteerin työajasta on 50 h/kk ja hän vastaa järjestön pyörittämiseen vaadittavasta paperityöstä, kuten avustushakemuksista sekä viestinnästä ja muista määrätyistä tehtävistä. Järjestösihteerin esihenkilönä toimii Tovin puheenjohtaja.

Talous

Tovin talous perustuu omaan varainhankintaan talkootyöllä, jäsenmaksuihin ja Turun kaupungilta haettaviin avustuksiin. Projekteja järjestettäessä voidaan harkita Turun kaupungin projektiavustusten, TYYn ja ÅASn projektiavustusten sekä koulutusta järjestettäessä Vihreän Sivistys- ja Opintokeskuksen avustusten hakemista.

Oman varainhankinnan keskeisin muoto vuonna 2010 on Turun ylioppilaslehden kaupunkinumeron jakelu keskusta-alueella kaksi kertaa vuodessa. Tähän talkoina toteutettavaan työhön tarvitaan kymmenen jakajaa kerralla. Jakajille tarjotaan palkkioksi virvokkeita.


Turun opiskelevien vihreiden kotisivu. Sivuja ylläpidetään Joomla! -julkaisujärjestelmällä. Kirjaudu ylläpitoon tästä.