« Kaikki ehdokkaat

252 - Topi Artukka

Olen paljasjalkainen turkulainen, humanisti ja viidennen vuoden Suomen historian pääaineopiskelija. Sivuaineina luen yleistä historiaa, kulttuuri- ja taidehistoriaa, naistutkimusta sekä kotimaista kirjallisuutta.

TYYn edustajiston edaattorina olen toiminut pian neljä vuotta, joista tosin tämä kevät on mennyt vaihdossa Uppsalassa, ja mieli tekee jatkaa vielä yhden kaksivuotiskauden. Edustajiston lisäksi olen ollut kolme vuotta Tylkkärin johtokunnassa, viimeksi puheenjohtajana vuonna 2008. Edustajiston ja Tylkkärin johtokunnan lisäksi opiskeluaikaani on vienyt ainejärjestö Kritiikki, jonka hallituksessa olin vuosina 2005 ja 2006. Näiden lisäksi olen ollut Vihreän listan ryhmäpuheenjohtaja sekä kohta kolme vuotta laitosneuvostossa.

Opiskelijatoiminnan lisäksi aikaani kuluttaa elokuvat, kirjoittaminen, kirjojen rahtaaminen kirjastosta, pyöräily tyhjän takakumin kanssa, satunnainen kulttuurointi, vihreät asiat, touhottaminen ja suunnittelu. Pidän kovasti myös ihmisistä, arjesta, pienistä ja kivoista asioista, Turusta, Pariisista ja Berliinistä, valokuvista, ruuasta, juomasta, kesästä sekä syksystä.

Johtuen vahvasta ainejärjestötaustastani ovat alayhdistysasiat lähellä sydäntä myös edustajistossa. TYYlle on saatava uusi biletila, saunaa on kehitettävä entisestään ja alayhdistysten toimintaa on tuettava jatkossa yhä vahvemmin.

Olen puolustanut jo pitkään TYYn kirjaston säilyttämistä ja kehittämistä ja aion tehdä näin myös jatkossakin. TYYn oma kirjasto on olemassa oleva, toimiva ja tärkeä jäsenpalvelu, jonka kehitystä on tuettava alasajon sijaan.

Opiskelun on oltava muutakin kuin pelkkiä tenttejä, seminaareja, kirjapaketteja. Opiskelijan hyvinvoinnin ja jaksaminen eteen on tehtävä töitä ja siinä TYY on mitä parahin vaikutuskanava. TYYn on jatkossakin järjestettävä ja tuettava monipuolisia tapahtumia ja oheistoimintaa, jotta opiskelijan arki olisi välillä myös juhlaa.

Vihreä yliopisto on hyväksi jokaiselle opiskelijalle. Siksi yliopiston tulisi suunnitella oma ympäristöohjelma ja palkata itselleen oma ympäristövastaava. Yliopiston tulisikin ottaa mallia TYYstä, missä ympäristöasiat ovat suhteellisen hyvällä mallilla. Myös TYS:n pitäisi toiminnassaan huomioida yhä paremmin ympäristöasiat. Kierrätys, luomu, reilu kauppa, eettiset arvot ja ympäristönsä huomioon ottava talous ovat hyviä välineitä parempaan huomiseen.

Mikäli uusi yliopistolaki tulee tällaisenaan voimaan on meidän tehtävämme seurata ja vaikuttaa, että EU-/ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksukokeilu jää vain kokeiluksi. Suomi tarvitsee myös ulkomaista tietopääomaa, eikä sitä tänne saada houkuteltua maksujen avulla. Vaatimuksena on myös kolmikannan säilyttäminen, opettaja-opiskelija suhdeluvun sekä tenttimahdollisuuksien parantaminen.