« Kaikki ehdokkaat

266 - Ilkka Ketolainen

Olen reipas ja välitön opiskelija Savonlinnasta. Aloitin opintoni Joensuun yliopistossa, mutta muutin Varsinais-Suomeen pari vuotta sitten opiskelemaan italiaa, saksan kääntämistä ja tulkkausta, suomen kieltä sekä fonetiikkaa. Harrastuksiini kuuluvat mm. kahdessa kuorossa laulaminen, teatteri, uinti, kuntosalilla käynti ja alayhdistystoiminta. Olen TYYn kuoron hallituksen jäsen ja kvartettivastaava, Pappagallo ry:n hallituksen jäsen sekä rivijäsenenä Kääntöpiirissä, Kannassa ja Homoglobiinissa. Humanistiset arvot ovat voimavara ja olen ylpeä humanistiudestani.

Asioiden muuttaminen ruohonjuuritasolla on keskeistä ylipäänsä. TYYn tärkeimmät tehtävät ovat jäsentensä edunvalvonta ja alayhdistystoiminta, mutta uskon, että tämän lisäksi TYY voi toiminnallaan näyttää muille esimerkkiä pienissä, silti tärkeissä asioissa! TYYn taloudenpitoa pitäisi järkevöittää. Uuden TYYn aloittaessa toimintansa, tulisi selvittää, onko hallinnossa ja rakenteissa turhaa raskautta. Kannatan TYYn kirjaston toiminnan selvittämistä. Sen sijaan vastustan jäsenmaksun nostamista seuraavalla edarikaudella.

Viihdyn Turussa ja haluan olla kehittämässä uutta, teräksistä ylioppilaskuntaa!