« Kaikki ehdokkaat

276 - Riina Paimen

Facebook »

Olen 20-vuotias, vihreästä toiminnasta innostunut naisenalku.Olen syntynyt ja kasvanut Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla ja päätynyt Helsingin kautta asustelemaan Turkuun, ja viihdynkin täällä vallan mainiosti! Opiskelen erityispedagogiikkaa ensimmäistä vuotta, ja suunnittelen aloittavani sivuaineopintoja sosiaalipolitiikassa, valtio-opissa, sosiologiassa...moni asia kiinnostaa. Olen Turun vihreiden nuorten, eli Turren, taloudenhoitaja sekä kuulun ainejärjestöni Katko Ry:n hallitukseen, jossa toimin kulttuurivastaavana, sekä puuhailen Wirike-lehtemme parissa. Olen myös Turun opiskelevien vihreiden jäsen ja toimin TYYn ravintolavaliokunnassa.

Mielestäni siistejä juttuja ovat mm.: kasvissyönti, lähiruoka, julkiset liikennevälineet, pyöräily, kävely, ylioppilaskunnan vaikuttaminen kaupungin päätöksentekoon, hyvät mielenterveyspalvelut, tasa-arvo, ilmainen koulutus, opintotuki sekä kehitysyhteistyö. Näihin asioihin haluan vaikuttaa - myös edustajistossa.

Muita hyviä asioita maailmassa on musiikki, ihmiset, keikat, festarit, matkustelu, Twin Peaks, Pasila, The Doors, Janis Joplin sekä Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen.

"Kovat otteet, rento meno"
-Rauno Repomies