« Kaikki ehdokkaat

284 - Johannes Saarela

Opiskelen Turun yliopistossa toista vuotta ja kiinnostukseni painottuu sosiologiaan, naistutkimukseen ja poliittiseen historiaan. Tutustuin opiskelijajärjestötoimintaan F-pisteen hallituksessa ja sain sen kautta kipinän laajempaankin vaikuttamiseen. Yhteisestä edusta huolehtiminen on mielestäni sekä oikeus että velvollisuus!

Poliittisilta näkemyksiltäni olen paitsi vihreä, myös vasemmistolainen ja humanisti. Tuottavuusuudistukset ovat siis Out, sivistysyliopisto, tasa-arvoasiat, pienten ainejärjestöjen avustaminen, opiskelijoiden jaksamisen tukeminen ja Unican kasvisruoan laatu puolestaan In. Pyrin katsomaan asioita laajasta kulmasta, seison periaatteideni takana, otan velvoitteeni vakavasti ja uskallan kantaa vastuun siitä mitä olen tekemässä.

Ekologisuutta toteutan omassa elämässäni kierrättämällä, vegaaniudella, suosimalla joukkoliikennettä ja pyöräilyä sekä ylipäänsä vähentällä kulutusta. Tämä ei silti riitä - on ensiarvoisen tärkeää että myös TYY:n kaltaiset yhteisöt noudattavat toiminnassaan niin ihmisiä kuin muutakin luomakuntaa kunnioittavia eettisiä periaatteita, koska yksittäisten ihmisten voimavarat ja vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Yhdessä voimme saada aikaan muutoksia!