« Kaikki ehdokkaat

286 - Joonas Saario

Olen toivottavasti jotain päivänä jatko-opiskeleva tähtitieteilijä, joka tuntee kummallista vetoa poikkitieteellisyyteen ja kaikenlaiseen opiskelijaelämään. Lukuisina opiskeluvuosinani olen ehtinyt toimimaan monissa luottamustehtävissä, lukemaan latinaa, ryhtymään kasvissyöjäksi, heräämään vahingossa Otaniemestä ja toimimaan jokusen kerran tuutorinakin, itse opiskelua tietenkään unohtamatta.

Mielestäni yliopisto on tieteen rauhallinen puutarha, jossa kiireellä, tulosvastuulla ja markkinatalouden vaatimuksilla ei ole sijaa. Ylioppilaskunnan tärkein tehtävä onkin huolehtia siitä, että yliopisto pysyy ylioppilaan kannalta miellyttävänä ja turvallisena paikkana, jossa opiskella, valmistua ja aloittaa tieteellinen tutkimus - integroitua akateemiseen maailmaan.

Tulevalla edustajistokaudella tärkeimpiä asiota Turun yliopiston ylioppilaskunnassa tulevat nähdäkseni olemaan yliopisto- ja opintotukiuudistukset, Ylioppilastalojen remontti ja sen aiheuttamat tilaongelmat sekä kampusalueen viihtyisyyden parantaminen. Toivoisin, että seuraavien edustajistovaalien alla syksyllä 2011 opintoraha mahdollistaisi täysipainoisen opiskelun, alayhdistyksille olisi tarjota hyvät tilapäistilat tapahtumien järjestämistä varten ja Educariumin viereinen parkkipaikka olisi viimeinkin kunnostettu. Ja TYY ajaisi myös jatkisten asiaa.