Empaattista edunvalvontaa
Haluan päästä ajamaan moninaisen opiskelijakunnan etuja uuden TYYn edustajistoon. Tiedän voivani ehkä auttaa ja pitää pienten ihmisten ääntä kuuluvilla. Lupauksia en turhaan anna, sillä sen olen oppinut tässä hiukan yli 31 vuoden aikana. Jos lupaisin jotakin varmaksi, niin Murphyn lain mukaisesti olisin yksin ajatuksieni kanssa.
Tavoitteenani on onnellisempi uusi ylioppilaskunta, jossa opiskelijan on helppo olla. Siksi teemani käsittelevät sosiaali-, koulutus- ja tasa-arvopolitiikkaa.
Olen valinnut Vihreiden arvomaailman monesta syystä. Vihreiden sosiaalipoliittiset arvot ovat samanlaisia kuin minulla. Yksilöllisyyden joustava kannattaminen esimerkiksi puoluekurin mitätöimisellä antaa ihmiselle yksilönvapauden. Vihreyteen kuuluu myös aito välittäminen eläimistä ja ympäristöstä - sekin kuuluu myös minun arvomaailmaani. Minun olisi hankala olla millään arvomaailmallisesti sitoutumattomalla listalla. Edustajistossa ei muutenkaan käsitellä tiedekuntakohtaisia asioita, vaan sellaiset kuuluvat tiedekuntaneuvostoille ja tiedekuntien ja laitosten hallinnoille.
Lue lisää omilta poliittisilta sivuiltani: http://www.vihreatehdokkaat.fi/jukka.vaisanen ja laita postia jukka.vaisanen@vihreat.fi - vastaan heti kun ehdin!