Tarik Zeraoui 29, Baltic Sea Region Studies, Humanistinen tiedekunta
Olen kansainvälinen opiskelija Meksikosta, ja aloitin opintoni Baltic Sea Region Studies -maisteriohjelmassa viime syksynä. Olen asunut Suomessa yhteensä lähes 7 vuotta, ja tämänhetkisen maisteriohjelman lisäksi suorittanut performanssitaiteen tutkinnon Turun Taideakatemiassa. Monikulttuurisuus on minulle tärkeää, sillä sen lisäksi että olen kaksikulttuurisesta perheestä, olen omaksunut myös Suomen kielen ja kulttuurin.
Olen kiinnostunut kielistä, historiasta, politiikasta ja kansainvälisistä suhteista. Pidän myös sarjakuvien piirtämisestä ja elokuvien katsomisesta. Olen ihmisenä avoin ja idealisti, haluan edistää avoimempaa, tasa-arvoisempaa ja suvaitsevampaa ylioppilaskuntaa, joka ottaa niin etniset, seksuaaliset kuin muutkin vähemmistöt huomioon. Kannatan myös sukupuolten tasa-arvon edistämistä ylioppilaskunnassa. Olen ollut kasvissyöjä 12 vuotta, ja tuen vihreämpää ja ekologisempaa yliopistoa ja ylioppilaskuntaa, jossa panostetaan luomuruoan lisäämiseen ja reiluun kauppaan.